Yleisurheilu

Kauko Jouppilan muistoksi

Kauko Jouppilan muistoksi

Kuulun heittäjäsuvun päämies Kauko ”Kaappoo” Jouppila kuoli Seinäjoella 10. helmikuuta 90-vuotiaana.




Eteläpohjalaisen urheiluhengen ilmentymänä ”Kaappoo” viihtyi kiekonheittokehässä kauemmin kuin kukaan toinen Suomessa ja ehkä koko maailmassa, lähes 70 vuoden ajan. Hän oli syntynyt Seinäjoella 3.3.1921.

Nuoruudessaan Jouppila kilpaili kuudessa maaottelussa vuosina 1949-1956 ja saavutti Kalevan kisojen hopeamitalin Seinäjoen Urheilijain väreissä Karhulassa vuonna 1949. Ennätysmäisen pitkä ura oli kuitenkin vasta alkamassa.

Jouppila ylitti 50 metrin viivan ensimmäisen kerran 42-vuotiaana vuonna 1963. Pisimmän heittonsa 54,26 hän pyöräytti ainutlaatuisesti 52-vuotiaana Kauhavan kentällä elokuussa vuonna 1973.

Ikinuori jämerä ”Kaappoo” sinkautti vielä 61-vuotiaana vuonna 1982 miesten olympiakiekon lukemiin 48,22. Suomen vuositilastossa hänen nimensä esiintyi lajissaan 100 parhaan joukossa hämmästyttävästi yli 40 vuoden ajan.

Veteraanisarjoissa ”Kaappoo” kiersi maailmaa ahkerasti voittaen MM- ja EM-kilpailuissa kaiken mahdollisen. Viimeisen maailmanennätyksensä hän heitti 85-vuotiaiden ikäluokassa vuonna 2006. Tämä ennätys on yhä rikkomatta.

”Kaappoon” lapsista heittäjinä menestyivät parhaiten Suomen Urheiluliiton tehtävissä hyvin tunnettu urheilulääkäri Jussi sekä nuorempi Antti, joka kilpaili Kauko-isänsä kanssa Kalevan kisojen kiekkoringissä Helsingin olympiastadionilla vuonna 1969.

”Kaappoon” veljistä Jaakko oli olympiaedustaja kuulantyönnössä Lontoossa vuonna 1948, ja myös Eero ja Matti olivat maajoukkuetason kuulantyöntäjiä. Kaudella 1973 kolme Jouppilaa mahtui kuulantyönnön kärkikymmenikköön Suomessa, nimittäin Eero, Matti ja Kaukon-poika Jussi.

Elantonsa Kauko Jouppila ansaitsi tunnollisena valtionvirkamiehenä Valtion Rautateiden palveluksessa Seinäjoella.

Kaikkein läheisimpänä ”Kaappoota” jäi kaipaamaan Tellervo-vaimo, jonka kanssa vuonna 1943 solmittu avioliitto kesti 68 vuotta ja kolme kuukautta.

Suomen Urheiluliitto kunnioittaa mestariheittäjän muistoa ja lausuu osanottonsa maineikkaan urheilijasuvun perinteenjatkajille.


(Matti Hannus. Kirjoittaja tutustui Jouppilan perheeseen koulupoikavuosinaan Seinäjoella vuosina 1956-62.)